Vuosi 2018 alkaa lähestyä loppuaan joten on aika koota yhteen tämän vuoden terveystarkastustulokset!

Chihuahua:
Good Idea Kekkapään Eila: polvet 0/0, silmät lievä Distichiasis, sydän ok
Prahanrottakoira:
Good Idea Black Coral: polvet 1/0, silmät ok, sydän ok 
Good Idea Blackjack: polvet 0/0, silmät ok, sydän ok ( Vappu Erähäme-Mutkalle lämmin kiitos!)
Good Idea Black Opium: polvet 0/0, silmät lievä Distichiasis, sydän ok
Good Idea Black Star: polvet 3/3
Ray Charles Kazari Toyo-Ken: polvet 0/0, silmät ok, sydän ok
Romance Secure Power: polvet 0/0, silmät ok, sydänok

Viime kesänä aloin suunnitella tälle keväälle pentueita. Etsin ja kaivelin ja pohdin sopivia uroksia. Viimein sopivat ehdokkaat löytyivät rodun kotimaasta Tsekeistä. Siitä alkoi tiuha sähköpostien vaihto ja sivullisen korviin hulluiltakin kuulostaneet matkasuunnitelmat. Tarkoituksena oli astuttaa äiti ja tytär eri puolilla Tsekkiä.

Olin valmistautunut kahteen eri reissuun kevään aikana, mutta luontoäiti menikin tekemään tepposet. Ikinä ei kyllä minun kasvatusurani aikana käy uudelleen niin hyvää tuuria, että saan molemmat juoksuiset, tärppiset nartut astutettua mahdollisesti samalla reissulla! Ajatella, että asuvat eri osoitteissa ja tärpeissä oli muutaman päivän ero. Toisella oli niukat vuodot ja toisen juoksut olivat vuodottomat.
Olin suunnitellut meneväni perjantaina ottamaan progeja ennen mahdollista reissua, mutta en saanut eläinlääkäriä kiinni.

Olin ajamassa Espooseen chihuahuakasvattajani luo, jossa 20 kasvattajaa oli kerääntynyt katsomaan kuvia Cruftsista. Lupasin viedä hoitokoiran samalla reissulla sinne. Avomies lupasi urheasti minun jo lähdettyäni käymään katsomassa, mitä naapurin tärpeistä tarkka samanrotuinen uros sanoisi nartustani. No ei mennyt kauaa, kun kotoa tuli puhelu: Saan kotiin tullessa alkaa varailla lentoja.

Kävin hakemassa matkalla vähän tuliaisia ja soitin Finnairin asiakaspalveluun varatakseni koirapaikat lennolle. Koska soitin niin myöhään, ei asiakaspalvelija pystynyt lupaamaan, että saan koiria aamun lennolle. Ainoa vaihtoehto oli ajaa aamulla kentälle ja odottaa puhelua, pääsenkö koneeseen vai en. Muutoin lähtö menisi iltaan. Onneksi pääsin koneeseen, ja matka sujui oikein mukavasti.

Prahasta menin metrolla keskustaan, sieltä menin ostamaan lippua paikallisjunaan. Juna oli oikein aataminaikainen, ei äänieristystä ja melkoinen kokemus. Junaa piti vaihtaa pienessä kylässä. Asemalla maailma tuntui pysähtyneen. Nautin auringonpaisteesta ja ihailin maisemia. Kummasti virkistää, kun linnut laulavat, kukat kukkivat ja lämmintä on yli 20 astetta! Pian matka jatkui samanlaisella vanhanajan junalla – urheilusta käy, kun matkalaukkua nostelee kiireessä melkein metrin korkeudelle! Päästyäni perille isäntäperheeni äiti oli jo minua odottamassa.

Äiti ja tytär asuvat kaksin pienessä kylässä. Heillä on suuri talo ja iso vihreä puutarha. Äiti kasvattaa australiankarjakoiria ja tytär bordercollieita. Yhteisenä heillä on rottakoiria. Koirilla oli upeat puitteet ja siistit isot aitaukset.  He ovat tuoneet jalostuskoiria Kanadasta ja ovat todella omistautuneet harrastukselleen. Heillä on näkemystä, rohkeutta ja tavoitteet korkealla - tuloksiakin on tullut.  Asettauduttuani aloilleen istuimme puutarhassa ja höpötimme suu vaahdossa koirista ja kaikkeen niihin liittyvästä.

Heidän koiransa olivat pieniä ja eläväisiä. Nartulleni suunnittelemani uros oli arvokas, hieman narttuani suurempi. Ihastuksekseni se oli juuri sitä mitä olin lähtenyt kuvan ja sähköpostien perusteella hakemaan. Tyypiltään ne molemmat olivat hyvin samanlaisia. Hieno turkki, todella tasapainoinen kokonaisuutena ja aiheutti todellisia kylmiä väreitä. Illalla päätimme kokeilla, miltä narttuni juoksut vaikuttivat, ja kas kummaa, heti onnistui! Ja onnistui onnekseni useamman kerran. Vaihe yksi oli saavutettu!


Perhe ystävällisesti vei minut turistikierrokselle Prahaan ja sitä ennen syömään heidän kylänsä pieneen majataloon, jossa oli aivan mielettömän hyvää perinteistä maalaisruokaa. Joinpa elämäni ensimmäisen oluen ja hyvä olut olikin! Prahassa kiersimme Linnakukkulalta turistikohteiden kautta keskustaan ja istuimme kahvilla ihmetellen ihmisiä.

Perheen äiti oli lähdössä Saksaan astuttamaan narttuaan, ja nartun juoksun vaihetta ihmeteltiin myös. Sattumoisin heidän prahanrottakoiranarttunsa tuli tärppiin, ja sille oltiin sovittu astutus läheltä Ceske Budejovicia – paikasta johon minun piti myös matkata. Ei auttanut kuin pakata ja nostaa tavarat autoon. Ennen matkaa perheen äiti pyysi minua antamaan uroksen omistajan numeron soittaakseen, että olisin tulossa. Aloin etsiä yhteistietoja ja siinä samassa ymmärsin, että olin luullut kasvattajan asuvan ihan eri paikassa, missä hän todellisuudessa asui! Jalat meinasivat lähteä alta pettymyksestä. Olin jo niin pitkällä suunnitelmani toteutumisessa.

Minua suoraan sanoen pelotti ajatus lähteä niin kauas. Minulla ei ollut aikatauluja tai reittisuunnitelmia valmiina. Pohdin päässäni, miten pääsisin niin kauas, meneekö sinne edes julkisia. Istuisinko yksin hotellissa koko matkan ajan? Pitääkö minun vuokrata auto? Mitä jos jotakin käy? Omaa tyhmyyttäni, kun olin aiemman keskustelumme perusteella ymmärtänyt asuinpaikan väärin. Huokaisin syvään ja istuin keinuun pohtimaan. Kaikki oli mennyt niin hyvin ja nyt tuntui seinän tulleen vastaan. Pian pitäisi lähteä ja olin aivan hukassa.

Isäntäperhe kannusti minua lähtemään mukaansa tapaamaan kasvattajaa, jonka luo he olivat menossa. Hänellä on neljä jalostuskäytössä olevaa urosta, ja voisin halutessani kysyä, josko voisin käyttää jotakin niistä, tai sitten jättää käyttämättä - sekin olisi yksi vaihtoehto. Soitin Suomeen avomiehelleni, nartun sijoituskodille ja läheiselle ystävälleni, joka omistaa jalostusuroksia. Selostin tilanteen ja sain kaikilta saman vastauksen: Älä lähde niin kauas, luota intuitioosi ja katso mitä vanhemmalla kasvattajalla on tarjolla. No sitten alkoi matka kohti Ceske Budejovicia autolla.

Pääsimme perille iltapäivällä. Eläkkeellä oleva mies ja nainen asuivat kauniissa vuonna 1903 rakennetussa talossa, hyvin pidetyn puutarhan keskellä. Mies oli varsin hiljainen käsityöläinen, ja teki puusta mielettömän taitavia veistoksia. Rouvalla on 40 vuoden kokemus koirista, ensin saksanpaimenkoirista – rottakoiria hän alkoi kasvattaa 1993. Hän on nähnyt rodulle merkittäviä kasvattajia ja koiria, päässyt seuraamaan rodun kehitystä ja hänellä oli paljon hiljaista tietoa rodusta. Hän osasi kertoa koirien sukutauluista ja eri linjojen ominaisuuksista.  Onnekseni sain kuulla jokaisesta koirasta sekä hyviä että huonoja puolia. Ei missään nimessä toisten kasvattajien työn arvostelua.  Hän kehui vuolaasti urosta, jota olin aikeissa käyttää. Vatsaa kouraisi.   

Kasvattaja päästi kaikki 16 rottakoiraansa vapaaksi. Siellä oli kaikenvärisiä ja kokoisia koiria. Olen tavannut kyseisen kasvattajan vuonna 2014 Brnossa Euroopan Voittaja -näyttelyssä. Koirani sisko vei junioritittelin, ja hän tuli varta vasten sanomaan minulle, että koirani olisi ollut hänen mielestään parempi kuin siskonsa. Olin todella otettu tuosta kommentista. Oli hauskaa, että hän muisti tuon myös. Oma mielikuvani hänen koiristaan oli, että ne ovat kovin suuria eivätkä kovin erikoisia. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Siellä oli yksi toisensa jälkeen upeampia ja tyypikkäämpiä koiria upeilla luonteilla. Taas oli yksi läksy opittu. Älä luota pelkkiin kuviin, vaan mene paikan päälle, katsele, kokeile, kysele ja kuuntele!

Kasvattaja poimi nartut kennelhuoneeseen ja päästi uroksia esiin. Isäntäperheeni oli aiemmin valinnut nartulleen uroksen, ja nähtyään koiran elävänä he olivat tyytyväisiä päätökseensä. Uros oli komea, mutta ei kuitenkaan kolahtanut minulle. Sitten se tapahtui. Kuin salama olisi iskenyt kirkkaalta taivaalta. Huomioni kiinnitti nuori jäntevä uros, jolla oli upea turkki, jämäkkä kompakti runko, upeat kulmaukset ja rintakehääkin löytyi. Hieman vaatimaton pää sillä oli, mutta se ei häirinnyt minua. Uros tuntui niin omalta, että päätin kysyä, voisiko se olla käytettävissä. Kasvattaja katseli ensin narttujani ja suortui pyyntööni.

Isäntäperheeni oli lähdössä ja pohdimme mitä minun kanssa tehtäisiin. Mihin menisin yöksi? Majataloon kylään vai lähimpään isoon kaupunkiin hotelliin? Vaiko Prahaan asti? Kasvattaja tarjosi oitis vierashuonettaan ja kiitollisena suostuin tarjoukseen. Näin heti mahdollisuuden kysellä rodusta enemmän. Isäntäperheeni kanssa sovimme, että koska äiti joutuisi lähtemään Saksaan seuraavana päivänä, huolehtisin heidän rottakoiranartustaan ja sen astutuksesta. Tapaisimme muutaman päivän päästä Prahassa ja he noutaisivat narttunsa kotiin. Päästimme uroksen ja narttuni tutustumaan toisiinsa. Astutus onnistui heti ja oli kuin suoraan oppikirjasta.

No siitä alkoi reissun antoisin osuus! Puhuimme koirista, kasvatuksesta, rodusta, historiasta, kielistä kaikesta mahdollisesta suu vaahdossa, ja välillä hoidimme astutukset. Ajelimme pitkin kyliä pienellä vanhalla Skodalla. Pääsin tapaamaan kylällä asuvaa taiteilijaa sekä ikäistäni poikaa, joka oli kylän julkkis. Hän rakensi kirkonkelloja samalla tekniikalla kuin 1500-luvulla. Upeaa käsityötä. Pääsin mukaan myös kuoroharjoituksiin. Ihmiset olivat lämpimiä ja hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kukaan tosin ei tahtonut uskoa, että olin matkustanut niin kauas vain koirien vuoksi. Me koiraihmiset ollaankin vähän hassua väkeä. Menimme pitkälle kävelylle pelloille ja koirat juoksentelivat vapaana kevätauringossa.

Keskiviikkona lähdimme junalla Prahaan ja olin varannut hotellin keskustasta. Olisi mukavaa hengähtää ennen Suomeen paluuta. Hotelliin päästyäni kävin suihkussa ja lähdin vähän kävelemään vielä lempinähtävyyksieni luo. Iltapäivä kahvilla tapasimme vielä kaikki yhdessä ja koira pääsi turvallisesti kotiinsa. Oli haikeiden hyvästien aika, mutta sovimme tapaavamme kesällä uudelleen. Illalla hain ruokaa tylsästi Mäkkäristä, ja menimme koirien kanssa aikaisin nukkumaan.

Aamulla kävin aamupalalla, pakkasin, käytin koirat ulkona ja lähdin taas metrolle. Metrolla useampi pysäkki ja sitten lentokenttäbussiin. Lento sujui oikein mainiosti, vaikka hieman ilmakuopat pomputtivat. Paluulennolla vierustoveri ihmetteli, että eikö niitä sulhasia ole yhtään lähempänä. Joskus sitä kuitenkin kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan, ainakin toivon niin. Avomies oli Helsingissä vastassa ja tiputimme sijoitusnartun matkalla kotiin. Istuimme kahvikupposen ääressä ihmetellen reissua. Reissusta jäi hyvä mieli, sain ihania uusia ystäviä elämääni ja mentorin rotuuni. Hän ystävällisesti jakoi kokemuksiaan, muisteli vanhoja ja kertoi tietoja, joita ei netistä löydä. Molemmat kasvattajat toivoivat kovin uutisia mahdollisista tiineyksistä ja tietty kuvia ja infoa, miten kaikki sujuu. Lisäksi saisin uusia astutukset tai rahat takaisin, jos ei tärppää.

Uudet kasvattajaystäväni ovat kultaa! He ovat omistautuneet rodulle ja tekevät sitkeää pitkäjänteistä työtä rodun eteen. He jakavat kanssani saman palon ja intohimon kauniiseen rotuumme.  Jotkut asiat on tarkoitettu menevän näin, ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen yhdistelmiin ja odotan mahdollisia pentuja innolla. Ennen kaikkea pääsin tutustumaan aitoon tsekkiläiseen kulttuuriin, ja se on kyllä täysin toisenlainen, mitä Prahan turistikierroksilta saa irti. Ennen kaikkea sain uusia ystäviä, joiden kanssa olimme heti samalla aaltopituudella. Kesäkuussa saadaan toivottavasti nuuhkutella pentuja.

Uskaltakaa mennä, lähteä, nähdä ja kokea! Vaikka se vaatiikin vähän ylimääräistä vaivaa ja helpommallakin olisi varmasti päässyt, olen ehdottoman kiitollinen kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Tällaisia reissuja on sitten mukava vanhana keinutuolissa muistella. Reissu oli minulle ensimmäinen laatuaan, mutta ei varmasti viimeinen!

Kevät etenee tänä vuonna hitaasti, mutta minun suunnitelmani varsin nopeasti! Onhan tää nyt aika ihanaa aikaa! Aurinko lataa pään sisäisiä pattereita, luonto alkaa heräillä talven jäljiltä Pikainen Tsekin matka on nyt takana päin ja nyt vain odotellaan lähtevätkö rottakoiran poikaset kasvamaan. Pirjon vatsa kohoilee jo lupaavasti, saa nähdä kuinka meidän kanssa käy! Aika kuluu kun seuraa lenkillä lähiluonnon heräämistä ja kotona illat ihmettelee mahdollisten uusien koiran alkujen kasvua. Oi nitä lapsukaisia on odotettu niin kauan! 

SuKoKa:n kasvattaja-akatemian loppusuora lähenee!  Pentukansiot ja rotumääritelmän tulkinnat on päivitetty. Koirasilmätesti on suoritettu onnistuneesti, tehtävät ovat loppusilausta vaille valmiit ja kasvattajaleiri edessä viikonloppuna! Nopeasti tää aika vaan hurahti.  Syksyllä sitten toivottavasti saan päästötodistuksen akatemiasta.

Tsekin matkakertomusta päivittelen tänne, jahka kerkeän sen julkaisumuotoiseen kuntoon naputtelemaan. Nauttikaahan keväästä ja säistä, vaikka nyt vävhän viileää onkin!

Kevät keikkuen tulevi! Tänään käytiin koirien kanssa nauttimassa kevätauringon lämmöstä viereisen järven jäällä. Paljon oli hiihtäjiä ja ulkoilijoita liikkeellä. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, laitan tähän muutaman pikaisen otoksen meidän reissulta. Pirjon juoksut ovat nyt vihdoin alkaneet ja chihuahua pentue projekti tältä vuodelta pääsee viimein vauhtiin toden teolla! Rottien juoksuja ja progeja ja matkustelua saadaan odotella vielä jonkin aikaa. Ihanan jännittävää! Hoitolhasalapsemme Pauliina synnyttää minä hetkenä hyvänsä ja sitä jännitämme täällä myöskin peukut pystyssä! Toivomme paljon kauniita ja terveitä pienokaisia! Tervetuloa jännittämään kanssamme kevään pentuprojekteja! Yritän päivitellä tätä blogia ahkerasti. Nauttikaahan auringosta :-)

Kirjoittelen tätä päivitystä koulun kirjastossa. Ulkona on yli kymmenen astetta pakkasta, mutta aurinko lämmittää jo. Aurinko tuo mukanaan lupauksen jo melkein häämöttävästä keväästä. Ja kyllä tätä kevättä on odotettukin! Tulevat pentuesuunnitelmat ovat pysyneet samoina ja palan jo innosta julkistaa yhdistelmäni teille kaikille. Olen kuitenkin sen verran taikauskoinen, että se saa nyt luvan odottaa myöhempää hetkeä. Kärsimättömänä tarkkailen narttujani, joko niillä alkaisi juoksut. Lasken kalenterista päiviä ja vältän sopimasta mitään tärkeitä menoja maaliskuulle. Vielä ei voi tietää koska H-hetki on, ja vaikka tietäisikin, tässä on monta mutkaa vielä matkassa.

On mukava muistella aiempia hyvin menneitä kokemuksia ja valmistautua tuleviin koitoksiin. Rakastan tätä jännityksen tunnetta. Suunnitelmat ovat olleet samat jo kauan, enkä malttaisi odottaa, mitä sieltä tällä kertaa tulee. Vaikka kuinka suunnittelisi etukäteen, luonto kuitenkin loppuviimein päättä miten asiat menevät. Pentukyselyjä tulee ja menee. Toiset jaksavat odottaa ja toiset löytävät sen oikean pennun muualta. Kohteliasta olisikin, muistaa pitää myös kasvattajat, joilta pentua on tosissaan kysellyt, ajantasalla. Ettei sitten tule turhaan varailtua pentua ja tarjottua muille ei oota. Ja tämä ei koske nyt vain minua ja minun pentueitani, vaan ihan yleisellä tasolla. 

Nyt onkin hyvää aikaa kerätä voimia. Valmistaudumme lenkkeilemällä kohtuullisesti, jotta nartut olisivat hyvässä lihaskunnossa. Syötämme astutettavia narttuja korkeatasoisella ravitsevalla ruualla. Astutettavat saavat jopa hieman ekstraa, sillä pieni ylimääräinen ei mahdollisen tiineyspahoinvoinnin kohdatessa ole ollenkaan pahitteeksi. Kotona onneksi yksi hoitolainen kasvattaa masuaan ja saan tässä sivussa nauttia tulevan emän tyynestä ja onnellisesta olemuksesta. 

​Tämmöisiä hajatelmia tänään. Nyt ulos happihyppelylle aurinkoiseen Viikkiin!

Ensi viikolle on luvattu jo lunta. Talvi tekee tuloaan ja minä odotan jo kovasti joulunaikaa... 

Viime Viikolla ensimmäiset omat kasvattitähtöseni täyttivät 2-vuotta! Käsittämätöntä, miten nopeasti aika kuluu. Omistajilta on aivan ihana saada kuvia ja kuulumisia pienistä. Kyllä noilla esikoisilla on aivan oma paikkansa mun sydämessä. Sain iloisia uutisia Tsekeistä ja nyt näyttää vahvasti siltä, että kevään yhdistelmät on lyöty lukkoon. Odotan pentuja ja pentuarkea niin kovin!  Vaikka tuontisuunnitelmat menivät tämän syksyn osalta mönkään on ihana viritellä uusia.

Tätä lämmintä syysviikonloppua meidän laumaa on ollut ilahduttamassa mielestäni maailman kaunein chihuahua, Helmiäisen Lois Lane eli tuttavallisemmin "Loisku". Loiskussa kohtaa niin moni asia, mitää itse chihuissa arvostan. Mieletön luonne, sosiaalisuus, sopeutumiskyky, teräsvatsa, rakenne ja liikkeet. Voi kumpa joskus itsekin saisin vastaavia aikaan. Loisku taitaa tosin olla yksi sellaisista kerran elämässä kohdalle osuvista tapauksista. Nytkin se makoilee rnenosti sylissäni, kun näpyttelen tätä teille. Loisku on meidän Pirjon isoäiti ja olen kyllä aivan mielettömän onnellinen, että saan jakaa pienen palan Loiskua jokapäiväisessä arjessa. Harva sitä saa omien rodun lempparikoirien kanssa viettää viikonloppua, yleensä niitä voi vaan ihailla kuvista ja miettiä millaisia ne ovat mahtaneet olla. 

Loiskun vierailun kunniaksi kävimme tekemässä rauhallisen ja kiireettömän lenkin Ahvenistossa. Reittimme kulki pienen lammen ympäri ja maisemat olivat kyllä kauniita. SInne täytyy suunnata uudestaan koirien kanssa. Polkuja risteili sinne sun tänne ja tielle näkyi useita risteileviä polkuja keskellä hämyisiä satumetsämäisiä maisemia. Kiireettömät lenkit uusiin maisemiin ovat yksi paras osa koiraharrastusta. Arjen keskeltäkin voi löytyä seikkailunpoikasia. Tänä viikonloppuna otamme kuitenkin levon kannalta. Huomenna suuntaan Lahti kv:hen palauttamaan Loiskun ja toivottavasti hakemaan Mämmin takaisin kotiin. Mämmin seikkailuista voin kirjoitella sitten seuraavalla kerralla.

mance Eilen oli viimein aika käydä uusimassa Rontin terveystarkastukset ja samalla käyttää Rontin tytöt ekoissa tarkeissa. Suuntasimme Keravalle SuKoKan järjestämään joukkotarkastastukseen. Eläinlääkäreinä toimivat Pelle & Lotta Axelsson. Paljon oli väkeä liikenteessä, mutta ihailtavan sujuvasti ja hyvässä hengessä kaikki sujui. Tässä siis meidän poppoon tuloksia:

Romance Secure Power "Rontti": silmät terveet, sydän ei sivuääntä, polvet 1/0
Good Idea Back to Gremin's "Pörri": silmät terveet, sydän ei sivuääntä, polvet 0/0
Good Idea Out of the Black "Amy": silmät terveet, sydän ei sivuääntä, polvet 2/1

Kivi tippui omalta sydämeltä, kun sydämet ja silmät olivat meidän poppoolla kunnossa. Polvituloksissa sen sijaan oli sekä ilon että vähän murheenkin aihetta. Pääasia, että koirat ovat elämäniloisia ja sporttisia, eivätkä oireile. Vähän täytyy ottaa etäisyyttä asioihin ja pohtia tulevaisuuden suunnitelmia. Pörrin tulokset tosin olivat päivän ilonaihe!