Viime kesänä aloin suunnitella tälle keväälle pentueita. Etsin ja kaivelin ja pohdin sopivia uroksia. Viimein sopivat ehdokkaat löytyivät rodun kotimaasta Tsekeistä. Siitä alkoi tiuha sähköpostien vaihto ja sivullisen korviin hulluiltakin kuulostaneet matkasuunnitelmat. Tarkoituksena oli astuttaa äiti ja tytär eri puolilla Tsekkiä.
Olin valmistautunut kahteen eri reissuun kevään aikana, mutta luontoäiti menikin tekemään tepposet. Ikinä ei kyllä minun kasvatusurani aikana käy uudelleen niin hyvää tuuria, että saan molemmat juoksuiset, tärppiset nartut astutettua mahdollisesti samalla reissulla! Ajatella, että asuvat eri osoitteissa ja tärpeissä oli muutaman päivän ero. Toisella oli niukat vuodot ja toisen juoksut olivat vuodottomat.
Olin suunnitellut meneväni perjantaina ottamaan progeja ennen mahdollista reissua, mutta en saanut eläinlääkäriä kiinni.
Olin ajamassa Espooseen chihuahuakasvattajani luo, jossa 20 kasvattajaa oli kerääntynyt katsomaan kuvia Cruftsista. Lupasin viedä hoitokoiran samalla reissulla sinne. Avomies lupasi urheasti minun jo lähdettyäni käymään katsomassa, mitä naapurin tärpeistä tarkka samanrotuinen uros sanoisi nartustani. No ei mennyt kauaa, kun kotoa tuli puhelu: Saan kotiin tullessa alkaa varailla lentoja.
Kävin hakemassa matkalla vähän tuliaisia ja soitin Finnairin asiakaspalveluun varatakseni koirapaikat lennolle. Koska soitin niin myöhään, ei asiakaspalvelija pystynyt lupaamaan, että saan koiria aamun lennolle. Ainoa vaihtoehto oli ajaa aamulla kentälle ja odottaa puhelua, pääsenkö koneeseen vai en. Muutoin lähtö menisi iltaan. Onneksi pääsin koneeseen, ja matka sujui oikein mukavasti.
Prahasta menin metrolla keskustaan, sieltä menin ostamaan lippua paikallisjunaan. Juna oli oikein aataminaikainen, ei äänieristystä ja melkoinen kokemus. Junaa piti vaihtaa pienessä kylässä. Asemalla maailma tuntui pysähtyneen. Nautin auringonpaisteesta ja ihailin maisemia. Kummasti virkistää, kun linnut laulavat, kukat kukkivat ja lämmintä on yli 20 astetta! Pian matka jatkui samanlaisella vanhanajan junalla – urheilusta käy, kun matkalaukkua nostelee kiireessä melkein metrin korkeudelle! Päästyäni perille isäntäperheeni äiti oli jo minua odottamassa.
Äiti ja tytär asuvat kaksin pienessä kylässä. Heillä on suuri talo ja iso vihreä puutarha. Äiti kasvattaa australiankarjakoiria ja tytär bordercollieita. Yhteisenä heillä on rottakoiria. Koirilla oli upeat puitteet ja siistit isot aitaukset. He ovat tuoneet jalostuskoiria Kanadasta ja ovat todella omistautuneet harrastukselleen. Heillä on näkemystä, rohkeutta ja tavoitteet korkealla - tuloksiakin on tullut. Asettauduttuani aloilleen istuimme puutarhassa ja höpötimme suu vaahdossa koirista ja kaikkeen niihin liittyvästä.
Heidän koiransa olivat pieniä ja eläväisiä. Nartulleni suunnittelemani uros oli arvokas, hieman narttuani suurempi. Ihastuksekseni se oli juuri sitä mitä olin lähtenyt kuvan ja sähköpostien perusteella hakemaan. Tyypiltään ne molemmat olivat hyvin samanlaisia. Hieno turkki, todella tasapainoinen kokonaisuutena ja aiheutti todellisia kylmiä väreitä. Illalla päätimme kokeilla, miltä narttuni juoksut vaikuttivat, ja kas kummaa, heti onnistui! Ja onnistui onnekseni useamman kerran. Vaihe yksi oli saavutettu!
Perhe ystävällisesti vei minut turistikierrokselle Prahaan ja sitä ennen syömään heidän kylänsä pieneen majataloon, jossa oli aivan mielettömän hyvää perinteistä maalaisruokaa. Joinpa elämäni ensimmäisen oluen ja hyvä olut olikin! Prahassa kiersimme Linnakukkulalta turistikohteiden kautta keskustaan ja istuimme kahvilla ihmetellen ihmisiä.
Perheen äiti oli lähdössä Saksaan astuttamaan narttuaan, ja nartun juoksun vaihetta ihmeteltiin myös. Sattumoisin heidän prahanrottakoiranarttunsa tuli tärppiin, ja sille oltiin sovittu astutus läheltä Ceske Budejovicia – paikasta johon minun piti myös matkata. Ei auttanut kuin pakata ja nostaa tavarat autoon. Ennen matkaa perheen äiti pyysi minua antamaan uroksen omistajan numeron soittaakseen, että olisin tulossa. Aloin etsiä yhteistietoja ja siinä samassa ymmärsin, että olin luullut kasvattajan asuvan ihan eri paikassa, missä hän todellisuudessa asui! Jalat meinasivat lähteä alta pettymyksestä. Olin jo niin pitkällä suunnitelmani toteutumisessa.
Minua suoraan sanoen pelotti ajatus lähteä niin kauas. Minulla ei ollut aikatauluja tai reittisuunnitelmia valmiina. Pohdin päässäni, miten pääsisin niin kauas, meneekö sinne edes julkisia. Istuisinko yksin hotellissa koko matkan ajan? Pitääkö minun vuokrata auto? Mitä jos jotakin käy? Omaa tyhmyyttäni, kun olin aiemman keskustelumme perusteella ymmärtänyt asuinpaikan väärin. Huokaisin syvään ja istuin keinuun pohtimaan. Kaikki oli mennyt niin hyvin ja nyt tuntui seinän tulleen vastaan. Pian pitäisi lähteä ja olin aivan hukassa.
Isäntäperhe kannusti minua lähtemään mukaansa tapaamaan kasvattajaa, jonka luo he olivat menossa. Hänellä on neljä jalostuskäytössä olevaa urosta, ja voisin halutessani kysyä, josko voisin käyttää jotakin niistä, tai sitten jättää käyttämättä - sekin olisi yksi vaihtoehto. Soitin Suomeen avomiehelleni, nartun sijoituskodille ja läheiselle ystävälleni, joka omistaa jalostusuroksia. Selostin tilanteen ja sain kaikilta saman vastauksen: Älä lähde niin kauas, luota intuitioosi ja katso mitä vanhemmalla kasvattajalla on tarjolla. No sitten alkoi matka kohti Ceske Budejovicia autolla.
Pääsimme perille iltapäivällä. Eläkkeellä oleva mies ja nainen asuivat kauniissa vuonna 1903 rakennetussa talossa, hyvin pidetyn puutarhan keskellä. Mies oli varsin hiljainen käsityöläinen, ja teki puusta mielettömän taitavia veistoksia. Rouvalla on 40 vuoden kokemus koirista, ensin saksanpaimenkoirista – rottakoiria hän alkoi kasvattaa 1993. Hän on nähnyt rodulle merkittäviä kasvattajia ja koiria, päässyt seuraamaan rodun kehitystä ja hänellä oli paljon hiljaista tietoa rodusta. Hän osasi kertoa koirien sukutauluista ja eri linjojen ominaisuuksista. Onnekseni sain kuulla jokaisesta koirasta sekä hyviä että huonoja puolia. Ei missään nimessä toisten kasvattajien työn arvostelua. Hän kehui vuolaasti urosta, jota olin aikeissa käyttää. Vatsaa kouraisi.
Kasvattaja päästi kaikki 16 rottakoiraansa vapaaksi. Siellä oli kaikenvärisiä ja kokoisia koiria. Olen tavannut kyseisen kasvattajan vuonna 2014 Brnossa Euroopan Voittaja -näyttelyssä. Koirani sisko vei junioritittelin, ja hän tuli varta vasten sanomaan minulle, että koirani olisi ollut hänen mielestään parempi kuin siskonsa. Olin todella otettu tuosta kommentista. Oli hauskaa, että hän muisti tuon myös. Oma mielikuvani hänen koiristaan oli, että ne ovat kovin suuria eivätkä kovin erikoisia. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Siellä oli yksi toisensa jälkeen upeampia ja tyypikkäämpiä koiria upeilla luonteilla. Taas oli yksi läksy opittu. Älä luota pelkkiin kuviin, vaan mene paikan päälle, katsele, kokeile, kysele ja kuuntele!
Kasvattaja poimi nartut kennelhuoneeseen ja päästi uroksia esiin. Isäntäperheeni oli aiemmin valinnut nartulleen uroksen, ja nähtyään koiran elävänä he olivat tyytyväisiä päätökseensä. Uros oli komea, mutta ei kuitenkaan kolahtanut minulle. Sitten se tapahtui. Kuin salama olisi iskenyt kirkkaalta taivaalta. Huomioni kiinnitti nuori jäntevä uros, jolla oli upea turkki, jämäkkä kompakti runko, upeat kulmaukset ja rintakehääkin löytyi. Hieman vaatimaton pää sillä oli, mutta se ei häirinnyt minua. Uros tuntui niin omalta, että päätin kysyä, voisiko se olla käytettävissä. Kasvattaja katseli ensin narttujani ja suortui pyyntööni.
Isäntäperheeni oli lähdössä ja pohdimme mitä minun kanssa tehtäisiin. Mihin menisin yöksi? Majataloon kylään vai lähimpään isoon kaupunkiin hotelliin? Vaiko Prahaan asti? Kasvattaja tarjosi oitis vierashuonettaan ja kiitollisena suostuin tarjoukseen. Näin heti mahdollisuuden kysellä rodusta enemmän. Isäntäperheeni kanssa sovimme, että koska äiti joutuisi lähtemään Saksaan seuraavana päivänä, huolehtisin heidän rottakoiranartustaan ja sen astutuksesta. Tapaisimme muutaman päivän päästä Prahassa ja he noutaisivat narttunsa kotiin. Päästimme uroksen ja narttuni tutustumaan toisiinsa. Astutus onnistui heti ja oli kuin suoraan oppikirjasta.
No siitä alkoi reissun antoisin osuus! Puhuimme koirista, kasvatuksesta, rodusta, historiasta, kielistä kaikesta mahdollisesta suu vaahdossa, ja välillä hoidimme astutukset. Ajelimme pitkin kyliä pienellä vanhalla Skodalla. Pääsin tapaamaan kylällä asuvaa taiteilijaa sekä ikäistäni poikaa, joka oli kylän julkkis. Hän rakensi kirkonkelloja samalla tekniikalla kuin 1500-luvulla. Upeaa käsityötä. Pääsin mukaan myös kuoroharjoituksiin. Ihmiset olivat lämpimiä ja hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kukaan tosin ei tahtonut uskoa, että olin matkustanut niin kauas vain koirien vuoksi. Me koiraihmiset ollaankin vähän hassua väkeä. Menimme pitkälle kävelylle pelloille ja koirat juoksentelivat vapaana kevätauringossa.
Keskiviikkona lähdimme junalla Prahaan ja olin varannut hotellin keskustasta. Olisi mukavaa hengähtää ennen Suomeen paluuta. Hotelliin päästyäni kävin suihkussa ja lähdin vähän kävelemään vielä lempinähtävyyksieni luo. Iltapäivä kahvilla tapasimme vielä kaikki yhdessä ja koira pääsi turvallisesti kotiinsa. Oli haikeiden hyvästien aika, mutta sovimme tapaavamme kesällä uudelleen. Illalla hain ruokaa tylsästi Mäkkäristä, ja menimme koirien kanssa aikaisin nukkumaan.
Aamulla kävin aamupalalla, pakkasin, käytin koirat ulkona ja lähdin taas metrolle. Metrolla useampi pysäkki ja sitten lentokenttäbussiin. Lento sujui oikein mainiosti, vaikka hieman ilmakuopat pomputtivat. Paluulennolla vierustoveri ihmetteli, että eikö niitä sulhasia ole yhtään lähempänä. Joskus sitä kuitenkin kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan, ainakin toivon niin. Avomies oli Helsingissä vastassa ja tiputimme sijoitusnartun matkalla kotiin. Istuimme kahvikupposen ääressä ihmetellen reissua. Reissusta jäi hyvä mieli, sain ihania uusia ystäviä elämääni ja mentorin rotuuni. Hän ystävällisesti jakoi kokemuksiaan, muisteli vanhoja ja kertoi tietoja, joita ei netistä löydä. Molemmat kasvattajat toivoivat kovin uutisia mahdollisista tiineyksistä ja tietty kuvia ja infoa, miten kaikki sujuu. Lisäksi saisin uusia astutukset tai rahat takaisin, jos ei tärppää.
Uudet kasvattajaystäväni ovat kultaa! He ovat omistautuneet rodulle ja tekevät sitkeää pitkäjänteistä työtä rodun eteen. He jakavat kanssani saman palon ja intohimon kauniiseen rotuumme. Jotkut asiat on tarkoitettu menevän näin, ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen yhdistelmiin ja odotan mahdollisia pentuja innolla. Ennen kaikkea pääsin tutustumaan aitoon tsekkiläiseen kulttuuriin, ja se on kyllä täysin toisenlainen, mitä Prahan turistikierroksilta saa irti. Ennen kaikkea sain uusia ystäviä, joiden kanssa olimme heti samalla aaltopituudella. Kesäkuussa saadaan toivottavasti nuuhkutella pentuja.
Uskaltakaa mennä, lähteä, nähdä ja kokea! Vaikka se vaatiikin vähän ylimääräistä vaivaa ja helpommallakin olisi varmasti päässyt, olen ehdottoman kiitollinen kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Tällaisia reissuja on sitten mukava vanhana keinutuolissa muistella. Reissu oli minulle ensimmäinen laatuaan, mutta ei varmasti viimeinen!
Olin valmistautunut kahteen eri reissuun kevään aikana, mutta luontoäiti menikin tekemään tepposet. Ikinä ei kyllä minun kasvatusurani aikana käy uudelleen niin hyvää tuuria, että saan molemmat juoksuiset, tärppiset nartut astutettua mahdollisesti samalla reissulla! Ajatella, että asuvat eri osoitteissa ja tärpeissä oli muutaman päivän ero. Toisella oli niukat vuodot ja toisen juoksut olivat vuodottomat.
Olin suunnitellut meneväni perjantaina ottamaan progeja ennen mahdollista reissua, mutta en saanut eläinlääkäriä kiinni.
Olin ajamassa Espooseen chihuahuakasvattajani luo, jossa 20 kasvattajaa oli kerääntynyt katsomaan kuvia Cruftsista. Lupasin viedä hoitokoiran samalla reissulla sinne. Avomies lupasi urheasti minun jo lähdettyäni käymään katsomassa, mitä naapurin tärpeistä tarkka samanrotuinen uros sanoisi nartustani. No ei mennyt kauaa, kun kotoa tuli puhelu: Saan kotiin tullessa alkaa varailla lentoja.
Kävin hakemassa matkalla vähän tuliaisia ja soitin Finnairin asiakaspalveluun varatakseni koirapaikat lennolle. Koska soitin niin myöhään, ei asiakaspalvelija pystynyt lupaamaan, että saan koiria aamun lennolle. Ainoa vaihtoehto oli ajaa aamulla kentälle ja odottaa puhelua, pääsenkö koneeseen vai en. Muutoin lähtö menisi iltaan. Onneksi pääsin koneeseen, ja matka sujui oikein mukavasti.
Prahasta menin metrolla keskustaan, sieltä menin ostamaan lippua paikallisjunaan. Juna oli oikein aataminaikainen, ei äänieristystä ja melkoinen kokemus. Junaa piti vaihtaa pienessä kylässä. Asemalla maailma tuntui pysähtyneen. Nautin auringonpaisteesta ja ihailin maisemia. Kummasti virkistää, kun linnut laulavat, kukat kukkivat ja lämmintä on yli 20 astetta! Pian matka jatkui samanlaisella vanhanajan junalla – urheilusta käy, kun matkalaukkua nostelee kiireessä melkein metrin korkeudelle! Päästyäni perille isäntäperheeni äiti oli jo minua odottamassa.
Äiti ja tytär asuvat kaksin pienessä kylässä. Heillä on suuri talo ja iso vihreä puutarha. Äiti kasvattaa australiankarjakoiria ja tytär bordercollieita. Yhteisenä heillä on rottakoiria. Koirilla oli upeat puitteet ja siistit isot aitaukset. He ovat tuoneet jalostuskoiria Kanadasta ja ovat todella omistautuneet harrastukselleen. Heillä on näkemystä, rohkeutta ja tavoitteet korkealla - tuloksiakin on tullut. Asettauduttuani aloilleen istuimme puutarhassa ja höpötimme suu vaahdossa koirista ja kaikkeen niihin liittyvästä.
Heidän koiransa olivat pieniä ja eläväisiä. Nartulleni suunnittelemani uros oli arvokas, hieman narttuani suurempi. Ihastuksekseni se oli juuri sitä mitä olin lähtenyt kuvan ja sähköpostien perusteella hakemaan. Tyypiltään ne molemmat olivat hyvin samanlaisia. Hieno turkki, todella tasapainoinen kokonaisuutena ja aiheutti todellisia kylmiä väreitä. Illalla päätimme kokeilla, miltä narttuni juoksut vaikuttivat, ja kas kummaa, heti onnistui! Ja onnistui onnekseni useamman kerran. Vaihe yksi oli saavutettu!
Perhe ystävällisesti vei minut turistikierrokselle Prahaan ja sitä ennen syömään heidän kylänsä pieneen majataloon, jossa oli aivan mielettömän hyvää perinteistä maalaisruokaa. Joinpa elämäni ensimmäisen oluen ja hyvä olut olikin! Prahassa kiersimme Linnakukkulalta turistikohteiden kautta keskustaan ja istuimme kahvilla ihmetellen ihmisiä.
Perheen äiti oli lähdössä Saksaan astuttamaan narttuaan, ja nartun juoksun vaihetta ihmeteltiin myös. Sattumoisin heidän prahanrottakoiranarttunsa tuli tärppiin, ja sille oltiin sovittu astutus läheltä Ceske Budejovicia – paikasta johon minun piti myös matkata. Ei auttanut kuin pakata ja nostaa tavarat autoon. Ennen matkaa perheen äiti pyysi minua antamaan uroksen omistajan numeron soittaakseen, että olisin tulossa. Aloin etsiä yhteistietoja ja siinä samassa ymmärsin, että olin luullut kasvattajan asuvan ihan eri paikassa, missä hän todellisuudessa asui! Jalat meinasivat lähteä alta pettymyksestä. Olin jo niin pitkällä suunnitelmani toteutumisessa.
Minua suoraan sanoen pelotti ajatus lähteä niin kauas. Minulla ei ollut aikatauluja tai reittisuunnitelmia valmiina. Pohdin päässäni, miten pääsisin niin kauas, meneekö sinne edes julkisia. Istuisinko yksin hotellissa koko matkan ajan? Pitääkö minun vuokrata auto? Mitä jos jotakin käy? Omaa tyhmyyttäni, kun olin aiemman keskustelumme perusteella ymmärtänyt asuinpaikan väärin. Huokaisin syvään ja istuin keinuun pohtimaan. Kaikki oli mennyt niin hyvin ja nyt tuntui seinän tulleen vastaan. Pian pitäisi lähteä ja olin aivan hukassa.
Isäntäperhe kannusti minua lähtemään mukaansa tapaamaan kasvattajaa, jonka luo he olivat menossa. Hänellä on neljä jalostuskäytössä olevaa urosta, ja voisin halutessani kysyä, josko voisin käyttää jotakin niistä, tai sitten jättää käyttämättä - sekin olisi yksi vaihtoehto. Soitin Suomeen avomiehelleni, nartun sijoituskodille ja läheiselle ystävälleni, joka omistaa jalostusuroksia. Selostin tilanteen ja sain kaikilta saman vastauksen: Älä lähde niin kauas, luota intuitioosi ja katso mitä vanhemmalla kasvattajalla on tarjolla. No sitten alkoi matka kohti Ceske Budejovicia autolla.
Pääsimme perille iltapäivällä. Eläkkeellä oleva mies ja nainen asuivat kauniissa vuonna 1903 rakennetussa talossa, hyvin pidetyn puutarhan keskellä. Mies oli varsin hiljainen käsityöläinen, ja teki puusta mielettömän taitavia veistoksia. Rouvalla on 40 vuoden kokemus koirista, ensin saksanpaimenkoirista – rottakoiria hän alkoi kasvattaa 1993. Hän on nähnyt rodulle merkittäviä kasvattajia ja koiria, päässyt seuraamaan rodun kehitystä ja hänellä oli paljon hiljaista tietoa rodusta. Hän osasi kertoa koirien sukutauluista ja eri linjojen ominaisuuksista. Onnekseni sain kuulla jokaisesta koirasta sekä hyviä että huonoja puolia. Ei missään nimessä toisten kasvattajien työn arvostelua. Hän kehui vuolaasti urosta, jota olin aikeissa käyttää. Vatsaa kouraisi.
Kasvattaja päästi kaikki 16 rottakoiraansa vapaaksi. Siellä oli kaikenvärisiä ja kokoisia koiria. Olen tavannut kyseisen kasvattajan vuonna 2014 Brnossa Euroopan Voittaja -näyttelyssä. Koirani sisko vei junioritittelin, ja hän tuli varta vasten sanomaan minulle, että koirani olisi ollut hänen mielestään parempi kuin siskonsa. Olin todella otettu tuosta kommentista. Oli hauskaa, että hän muisti tuon myös. Oma mielikuvani hänen koiristaan oli, että ne ovat kovin suuria eivätkä kovin erikoisia. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Siellä oli yksi toisensa jälkeen upeampia ja tyypikkäämpiä koiria upeilla luonteilla. Taas oli yksi läksy opittu. Älä luota pelkkiin kuviin, vaan mene paikan päälle, katsele, kokeile, kysele ja kuuntele!
Kasvattaja poimi nartut kennelhuoneeseen ja päästi uroksia esiin. Isäntäperheeni oli aiemmin valinnut nartulleen uroksen, ja nähtyään koiran elävänä he olivat tyytyväisiä päätökseensä. Uros oli komea, mutta ei kuitenkaan kolahtanut minulle. Sitten se tapahtui. Kuin salama olisi iskenyt kirkkaalta taivaalta. Huomioni kiinnitti nuori jäntevä uros, jolla oli upea turkki, jämäkkä kompakti runko, upeat kulmaukset ja rintakehääkin löytyi. Hieman vaatimaton pää sillä oli, mutta se ei häirinnyt minua. Uros tuntui niin omalta, että päätin kysyä, voisiko se olla käytettävissä. Kasvattaja katseli ensin narttujani ja suortui pyyntööni.
Isäntäperheeni oli lähdössä ja pohdimme mitä minun kanssa tehtäisiin. Mihin menisin yöksi? Majataloon kylään vai lähimpään isoon kaupunkiin hotelliin? Vaiko Prahaan asti? Kasvattaja tarjosi oitis vierashuonettaan ja kiitollisena suostuin tarjoukseen. Näin heti mahdollisuuden kysellä rodusta enemmän. Isäntäperheeni kanssa sovimme, että koska äiti joutuisi lähtemään Saksaan seuraavana päivänä, huolehtisin heidän rottakoiranartustaan ja sen astutuksesta. Tapaisimme muutaman päivän päästä Prahassa ja he noutaisivat narttunsa kotiin. Päästimme uroksen ja narttuni tutustumaan toisiinsa. Astutus onnistui heti ja oli kuin suoraan oppikirjasta.
No siitä alkoi reissun antoisin osuus! Puhuimme koirista, kasvatuksesta, rodusta, historiasta, kielistä kaikesta mahdollisesta suu vaahdossa, ja välillä hoidimme astutukset. Ajelimme pitkin kyliä pienellä vanhalla Skodalla. Pääsin tapaamaan kylällä asuvaa taiteilijaa sekä ikäistäni poikaa, joka oli kylän julkkis. Hän rakensi kirkonkelloja samalla tekniikalla kuin 1500-luvulla. Upeaa käsityötä. Pääsin mukaan myös kuoroharjoituksiin. Ihmiset olivat lämpimiä ja hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kukaan tosin ei tahtonut uskoa, että olin matkustanut niin kauas vain koirien vuoksi. Me koiraihmiset ollaankin vähän hassua väkeä. Menimme pitkälle kävelylle pelloille ja koirat juoksentelivat vapaana kevätauringossa.
Keskiviikkona lähdimme junalla Prahaan ja olin varannut hotellin keskustasta. Olisi mukavaa hengähtää ennen Suomeen paluuta. Hotelliin päästyäni kävin suihkussa ja lähdin vähän kävelemään vielä lempinähtävyyksieni luo. Iltapäivä kahvilla tapasimme vielä kaikki yhdessä ja koira pääsi turvallisesti kotiinsa. Oli haikeiden hyvästien aika, mutta sovimme tapaavamme kesällä uudelleen. Illalla hain ruokaa tylsästi Mäkkäristä, ja menimme koirien kanssa aikaisin nukkumaan.
Aamulla kävin aamupalalla, pakkasin, käytin koirat ulkona ja lähdin taas metrolle. Metrolla useampi pysäkki ja sitten lentokenttäbussiin. Lento sujui oikein mainiosti, vaikka hieman ilmakuopat pomputtivat. Paluulennolla vierustoveri ihmetteli, että eikö niitä sulhasia ole yhtään lähempänä. Joskus sitä kuitenkin kannattaa lähteä merta edemmäs kalaan, ainakin toivon niin. Avomies oli Helsingissä vastassa ja tiputimme sijoitusnartun matkalla kotiin. Istuimme kahvikupposen ääressä ihmetellen reissua. Reissusta jäi hyvä mieli, sain ihania uusia ystäviä elämääni ja mentorin rotuuni. Hän ystävällisesti jakoi kokemuksiaan, muisteli vanhoja ja kertoi tietoja, joita ei netistä löydä. Molemmat kasvattajat toivoivat kovin uutisia mahdollisista tiineyksistä ja tietty kuvia ja infoa, miten kaikki sujuu. Lisäksi saisin uusia astutukset tai rahat takaisin, jos ei tärppää.
Uudet kasvattajaystäväni ovat kultaa! He ovat omistautuneet rodulle ja tekevät sitkeää pitkäjänteistä työtä rodun eteen. He jakavat kanssani saman palon ja intohimon kauniiseen rotuumme. Jotkut asiat on tarkoitettu menevän näin, ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen yhdistelmiin ja odotan mahdollisia pentuja innolla. Ennen kaikkea pääsin tutustumaan aitoon tsekkiläiseen kulttuuriin, ja se on kyllä täysin toisenlainen, mitä Prahan turistikierroksilta saa irti. Ennen kaikkea sain uusia ystäviä, joiden kanssa olimme heti samalla aaltopituudella. Kesäkuussa saadaan toivottavasti nuuhkutella pentuja.
Uskaltakaa mennä, lähteä, nähdä ja kokea! Vaikka se vaatiikin vähän ylimääräistä vaivaa ja helpommallakin olisi varmasti päässyt, olen ehdottoman kiitollinen kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Tällaisia reissuja on sitten mukava vanhana keinutuolissa muistella. Reissu oli minulle ensimmäinen laatuaan, mutta ei varmasti viimeinen!
RSS Feed
